Passi & Kompassi: Paperia, palmunlehtiä ja uusia tuulia

Heippa!

Pahoittelen, että oon kadonnut vähän pidemmäksi hetkeksi täältä virtuaalimaailmasta. Kai tässä voisi tarkennuksena siis vielä todeta, että täällä samassa maailmassa edelleen oleskellaan ja voidaan hyvin, vaikka tätä kirjottamista hieman häiritsee mun vähän turvonnut ja haavasta tulehtunut sormi, ties mistä sen oon kehittänyt, mutta niin kauan kun jalat kantaa niin oon onnellinen.

Viime kirjotuskerrasta on niin paljon aikaa, etten oikein osaa enää jäsentää päässäni, mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut. Täällä viikot vaan viilettää ohi ja oon tehnyt niin paljon duunia, että ei oo vaan riittänyt energia tänne asti.

Mun hieman väsyttävät 11 tunnin päivät ovat estäneet mun energiaa pääsemästä tänne, mutta oon myös tarkasti pohtinut, että paljastanko täällä Passin ja Kompassin maailmassa, mitä oon viime viikot puuhaillut vai en. Päätin nyt, että te uskoliaat ystävät ansaitsette tietää, mitä ihmettä tapahtuu tämän mystisen katoamisen takana. Kaikki lähti siis siitä tilanteesta, kun koulut loppuivat, oppilaat suuntasivat lomalaitumille ja mun työpäivät kuolivat ihan totaallisesti. Mun pomo halusi päättäväisesti pitää mut silti jokaikinen päivä koululla, pääasiassa toimistossa tuijottamassa näyttöä, jossa ei useina päivinä ollut edes sähköä. Aloin hitaasti, mutta hyvin varmasti seota totaalisesti ja kaipasin edes jotain tekemistä ja ennen kaikkea ihmisiä ympärilleni.

Yritin epätoivoisesti etsiä toivon hiveniä Trust Futuren toimistosta ja pyörittelin naisprojektin joskus aiemmin tekemiä paperihelmiä hermostuneesti ja turhautuneesti käsissäni. En vaadi, että saavutan joka päivä jotain massiivisen hienoa, mutta loputon päämäärätön istuskelu on vain vähän liikaa. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että ehkä nämä todella kauniit, mutta yksinäiset toimistossa asustelevat helmet voisivat olla tieni takasin elämään. Sekoaminen muuttui uusiksi ajatuksiksi ja ideoiksi ja siitä se ajatus sitten lähti.

Saattoi käydä niin, että tulin vähän niinkun kehittäneeksi oman käsityöprojektini, jonka kanssa olen ahkeroinut nämä muutamat viikot. Ajatus lähti siis niistä kauniista helmistä.

Nabwerun alueen asukkaista noin 80 prosenttia on työttömiä, kouluttamattomia, osa HIV-positiivisia ja suurin osa köyhiä naisia, joilla on lapsia huolehdittavinaan, muuta mä sain selville, että nämä naiset ovat tositosi taitavia perinteisissä käsitöissä, kuten palmunlehtilaukkujen ja paperihelmien tekemisessä . Täällä ongelmana on, ettei niille ole täällä markkinoita, joten naisten käsityötaidot eivät ole päässeet käyttöön. Mähän sitten sain ajatuksen, että me täällä voidaan jatkaa käsitöiden tekemistä, jos ne markkinat avautuvat siellä Suomessa. Ajattelin, että olisi tosi siistiä, että siellä voisi joku saada jotain tosi uniikkia ja mageeta, jolla on oikeesti joku syvempi merkitys ja siinä samalla auttaa apua tarvitsevia täällä.

Niimpä ujosti esittelin ajatukseni järjestölleni, joka tarttui siihen hyvin innokkaasti. Mulla oli tän projektin toteuttamiseen vaan yks vaatimus ja se oli, että mä olisin osa kaikkea, mitä projektissa tapahtuu, on kyse sitten raaka-aineiden hankinnasta tai käsitöiden tekemisestä. Mä päätin, että kaikki mitä me tehdään, niin minä opettelen myös tekemään. Mä halusin päästä mahdollisimman lähelle koko prosessia ja ennen kaikkea niitä taitavien käsien omistajia, jotta pystyn tasan tarkalleen kertomaan, mistä ja miten nämä korut ja laukut ovat peräisin. Päätin, että rakennan nettisivun, jonne kirjoitan taustan tästä projektista, naisista, tuotteiden valmistustavat ja materiaalit ja myös, mitä näistä tuotteista saatavilla rahoilla saataisiin aikaan. Jokaiseen tuotteeseen halusin lisätä lehtisen kaikista nettiinkin päätyvistä jutuista ja TFU- eli Trust Future Uganda – logon, joka kertoisi ettei tämä ole mikä tahansa nätti koru tai laukku, tämä on Trust Future tuote, jolla on oikeasti väliä. Näistä logoista osan olen tehnyt minä, millä mä annan koko sydämestäni takuun, että näistä jutut ja niiden takana olevat tarinat ovat aitoja ja apu todella matkaa perille. En osaa ollenkaan sanoa, miltä mun ajatukset teistä tuntuu, mutta mulle tää ajatus lämmitti sydäntä ja sai hymyilemään. Siitä oli pakko lähteä liikkeelle. Mikä täydellinen kombinaatio onkaan näyttää hyvältä ja omata jotain uniikkia, taatusti ekologista ja kaunista, mutta samalla tietää, että sillä on oikeasti tehnyt hyvää jollekin toiselle ihmiselle, ihan niin kuin sulle itsellesi ja ehkä jopa saattanut muuttaa jonkun elämän.

Mut hyvin tuntevat yksilöt siellä, tietävät, että tää projekti lähti totta kai aivan käsistä ja olen ollut jokaisella solullani niin omistautunut tälle projektille, että vähän alkaa väsymys painaa, mutta mä vaan oon yrittänyt niin kovasti tehdä töitä, että tämä juttu onnistuu. Tässä nyt on hyppysissä vain kohtuullisen paljon vastuuta 20-vuotiaalle tytöntyllerölle, sillä tässä nyt kävi niin, että olen hoitanut kaiken budjetoinnista, raaka-ainehankintoihin, mutta juuri sitähän minä pyysin. Voin sanoa, että todella tiedän, miten tuotteet ovat syntyneet, mitä missäkin vaiheessa on tapahtunut, kuka niiden takana on ja parhaana puolena on, että voin nyt perustaa myös oman MUZUNGO crafts yritykseni, sillä laukkuja syntyy jo kohtuullisella tahdilla ja paperihelmi bisnekseen on hurahtanut melkin koko UPAn guesthousen vapaaehtoiskööri. Stressitaso on kohonnut paikoitellen vaarallisen korkealle tasolle, mutta hyvänä puolena on, että ensimmäiset tuotteet ovat matkaamssa Liisan, joka asusteli täällä samassa talossa vapaaehtoisena, kanssa Suomeen ja mä voin huokaista hieman helpotuksesta.

Ja vaikka välillä olen ollut niin stressaantunut, ettei ajatus meinaa enää kulkea, eikä uni tulla, niin silloin kun istuin näiden näisten kanssa tekemässä näitä juttuja, niin muistin, ettei kyse ole vain jostain projektista, koeviikon esseestä tai kouluun hakemisesta. Jos mä onnistun tässä jutussa, niin tää voi oikeasti muuttaa juuri niiden naisten, joiden kanssa mä sillä tietyllä hetkellä istuin samalla penkillä ja heidän lastensa elämän. Tai jos ei muuttaa elämää, mutta tehdä edes jotain hyvää heille, sillä totuus on, että vaikka he tavallaan ovat toisaalta ihan samanlaisia ihmisiä kuin minäkin, niin heidän elämäntarinansa ovat tosi karua kuultavaa ja apua tarvitaan. Nämä naiset ovat mielettömiä ja mä olen niin niin niin kiitollinen, että mä olen saanut tutustua heihin. Nyt mä haluaisin antaa sen mahdollisuuden mun kautta myös muille ihmisille. Mun tähän astisen elämän yksi hienoimmista hetkistä on kun istuin näiden naisten keskellä tekemässä TFU-logoja ja tajusin, miten he ovat avanneet minulle elämänsä ja se luottamuksen määrä, mitä he ovat minua kohtaan osoittaneet tulemalla paikalle ilman mitään välitöntä korvausta, täynnä uusia ideoita ja valmiina jakamaan talenttinsa ja opettamaan muita myös minua on jotain ihan käsittämätöntä.

Täällä mä siis jatkan duunia ja yritän saada kaikki jutut kasaan ja toivottavasti kaikki onnistuu niin hyvin kuin mä toivon. Työtä on vielä edessä paljon, mutta tämän mimmin suomalais-ugandalainen sisu kantaa kauas. Mä otan mielelläni vastaan kaikki risut ja ruusut, sekä ajatukset, jota tää mun ja Nabwerun naisten projekti sussa ehkä herätti.

Tässä pieni sneakpeak, jotta tulee sanoille todisteita:

Kerrottakoon vielä tässä vaikka, että tän lisäksi ollaan töissä myös tehty kotivierailuja Nabwerun communityyn, kohta ihanat oppilaat tulee takasin kouluun, käytiin yks sunnuntai virkistymässä Kavumban recreation centerissä, jossa nimesin yhden 25-vuotiaan tyttökilpparin myös Nasangaksi, eli mulla on nyt sisko-kaima siellä, mun luganda liikkuu eteenpäin hitaasti, mutta varmasti ja ymmärrän enemmän ja enemmän, (yhden vesimeloonin ostin KOKONAAN lugandaksi. Oi sitä ylpeydentunnetta!) vihannesleideillä on jälleen avocadoja JEE, mulla on myös täällä Muzungo craftin lisäksi ilmainen Riina’s Salon, jossa saa itselleen haluamansa kynnet ja hiustyylin ja eilen ostin suurella kamppailulla Kampalasta turkoosin merenneitokitaran, koska pianon hankkiminen olisi osottautunut hieman liian hankalaksi ja en kestänyt enää elämää ilman intrumentteja. Ollaan saatu myös paljon uusia asukkeja tänne guesthouseen; Tara, Kadi, Lilian, Leena ja Jetska, ovat liittyneet yhteisöön ja ensi torstaina lähetään Liizin kanssa tsiigaamaan viikoksi, mitä löytyy länsi Ugandasta ja seikkaillaan vähän ennen kuin mun rakas kämppis lentää takaisin kohti itävältaa viikon päästä keskiviikkona.