Aurinkotervehdys! (vaikka tanaan satoi kylla vetta niin, etta olisin melkein voinut uida koululta kotiin)
Viikonloppu vierahti hyvin nopeasti. Perjantaina kavin Lucian, Yunin ja Hannahin kanssa syomassa paikallisen vapaaehtoisen Eddien mummilla, mika oli kylla ihan mielettoman magee kokemus ja opin taas uutta tasta jannasta kulttuurista ja sunnuntaina lahettiin Hannhin kanssa Cissyn mukaan kirkkoon. Voin sanoa, etta on kohtuullisen jannittava fiilis istua about viidensadan gospelia laulavan ugandalaisen keskella ainoina muzunguina. Eilen oli kuitenkin jattaa lomailut sikseen ja palata Trust Future Primary Schooliin.
Eilinen oli tosi rankka paiva. Musta tuntuu, etta mulla oli kaynnissa joku viikon kriisi kun kaikki tuntui pahalta. Olisin halunnut kirjoittaa tanne fiilikset jo eilen, mutta olin ihan liian vasynyt ja ahdistunut, joten paatin lahtea paikalliseen reggaemestaan tanssimaan murheita pois.
Olen edelleen sita mielta, etta paiva paivalta alan sopeutua tanne ja tahan kulttuuriin enemman ja enemman ja loysin jopa yksin tanne internetkahvilaan, vaikka ulkona on ihan pilkkopimeeta. Voitto sekin on jo sinansa! Eilen mulla tuli kuitenkin sellanen olo, etten enaa tiennyt miten mun pitaisi oikein elaa ja olla taalla.Koulussani korostetaan tasa-arvoa, toisten kunnioitusta, eika lapsia lyoda, mutta eilinen primary seiskan tunti oli mulle aikamoinen jarkytys. Tunnilla kasiteltiin more interested in - than - rakennetta, mutta esimerkit olivat jotain ihan kamalaa. Siina kun kuuntelin kun luokka luki uudestaan ja uudestaam aaneen lauseita kuten "tytot tykkaavat enemman kotitoista kun koulusta" ja "Useimmat isat pitavat enemman tyttaristaan kun pojistaan" niin aikamoinen pala oli kurkussa. Joo ne oli vaan esimerkkeja, mutta ihan oikeesti? Samaan sotkuun opettaja kertoi kivasti, etta aivan sama mika tilanne, mutta kun maaritellaan sana abortti niin se tarkoittaa sita, etta murhaa jonkun ihmisen joka elaa jo sisallasi ja teki viela napparan vertauksen kahdesta tytosta ja totesi, etta "tama tytto on isompi kuin tama toinen tytto". Siis isokokoisempi, ei vanhempi tai pidempi. Siinapa sitten rakennetaan tytoille hyvaa minakuvaa.
Tuntuu niin pahalta kun taalla raha on aina kaikilla paallimmaisena mielessa, mika johtuu taysin sen puutteesta. Jopa pappi sanoi kirkkosaarnassa, etta rahaa pitaisi saada ja eilen kavin pitkan keskustelun pomoni Apollon kanssa samasta aiheesta. Ei voi mitaan, mutta tuntuu ihan hirvealta kun keskustelu kasittelee sita, etta TFU yrittaa saada rahoitusta (mika on toki hyva juttu) kouluruokaan sellaisille lapsille, joilla ei ole rahaa ruokaan koulussa, mutta ei myoskaan kotona. "Etta ala taalla koskaan heita ruokaa pois jos et syo itse kaikkea, koska nalkaisia lapsia loytyy aina". Musta tuntuu, etta meille alkaa olla ihan normaalia, etta kaikilla on alypuhelin, mutta taalla edes ruoka tai vesi ei ole itsestaanselvyys. Tiedantiedantiedan, etta en ole tullut tanne rahakaivoksi, mutta miten taalla pitaisi oikein elaa? Taalla kaikki ihmiset nakevat minut muzungona= rikkaana valkoisena, mutta niin pahalta kun se tuntuukin niin toisaalta he ovat ihan oikeassa. En ole tullut tanne tuomaan rahaa, mutta miten ma voin syoda koululla lounasta kun viereisissa hokkeleissa elavat ihmiset elavat kaytannossa ilman mitaan. Musta vaan tuntuu et haluisin auttaa kaikkia edes vahan, mutta kun ei se ole mitenkaan mahdollista. On ihan hiton ahdistavaa kun kaikki ihmiset ovat tietenkin niin mukavia, ihastuneita ja toisinaan eli usein rakastuneita, mutta kehenkaan ei kuulemma oikein sais luottaa. MITEN NIIN KEHENKAAN EI SAA LUOTTAA? On suoraan sanottuna ihan perseesta joutua ajattelemaan, etta onko toi ihminen kiva mulle vai mun kuvitteelliselle rahatukolle. En kylla myoskaan nauti ainaisesta tunteesta, etta tulen aina olemaan osittain ulkona tasta kulttuurista, koska olen valkoinen. Muzungo. Jee. Ei kannata varmaan kauheesti heitella mulle rasistisia vitseja kun palaudun taalta. Taalla ma olen aina tavallaan syrjjitty.
Yksi juttu on myos HIV-positiiviset lapset, joita koulusta loytyy. Heita ei mitenkaan tunnista muista, mutta Apollo kertoi minulle, etta sillakin luokalla, minka oppitunnilla olin ollut oli muutama positiivinen lapsi. Han kertoi, miten tulemme matkustamaan ymparoiviin kyliin ja testaamaan ihmisia ja kertomaan heille miten toimia kun infektio loytyy. En voi mitaan, mutta itkettaa vaan kun kuulen, etta joo tama lapsi nukkuu taalla kun vanhemmat kuolivat Aidsiin ja, etta sitten vain pitaa opettaa lapsille miten elaa infektion kanssa, ettei levita sita muihin. Olin ihan oikeassa kun mietin ennen kuin tulin, etta ongelmat ovat taalla ihan eri mittakaavassa kun siella Suomessa. Jotenkin on vaan aikamoista tajuta, millaista se elama oikeasti on. Taalla on kylla myos ihmisia kenella rahaa on, mutta niin paljon niita kenella ei ole mitaan.
Mutta nyt synkistelyt sikseen. Tanaan oli sitten taas hyva paiva. Tapasin Jeslon, kuka tyoskentelee TFU:ssa ja en ollut tanaan hirvean aikaansaava silla suurimman osan paivasta juttelin ja hengailin hanen kanssaan. Meinasin alkaa taas itkea kun han puhui niin kauhean kivasti mulle. Olen ollut niin huolissani siita, onko mulla mitaan tarjottavaa tolle projektille, voinko oikeasti toimia opettajana, mulle tulee vaan hetkia kun tuntuu, ettei musta oo tahan ja nyt kun teen tata oikeasti toisille niin olen niin ahdistunut siita jos en saa mitaan aikaan ja jos minusta ei tykata. Sitten tuli Jeslo, jolle sitten vuodatin kaiken tuon askeisen ja han sanoi, etta "ala Riina huoli" kun han tuli koululle siksi, etta tapaisi sen Riinan josta kaikki opettajat puhuvat. Han sanoi, ettei koulu ole koskaan tavannut sellaista tyttoa kuin mina, joka on niin helposti lahestyttava ja avoin ja josta kaikki tykkaavat. Ne jotka tuntevat tietavat miten vaikeeta mulle oli toistaa noi sanat tahan tekstiin, mutta ai etta kun mulle tuli hirveen hyva mieli.
Vaikka en varsinaisesti saisi mitaan aikaan nin aina kun juttelen hetkenkin jonkun oppilaan kanssa niin musta tuntuu, etta ehka silla on joku tarkotus, etta oon tuolla. On tosi rikastuttavaa, etta tuolla on ihan pienia ihania sopoja lapsia, jotka halailee ja nauraa tiensa mun sydameen kun lennatan niita ilmassa, mutta myos vanhempia nuoria, kenen kanssa oikeasti voin keskustella. Koulussa on yksi about 14 vuotias poika, joka aina ilmestyy jostain kulman takaa ja puhuttelee mua madamina. Eilen han kysyi katsonko elokuvia ja oli niin innoissaan kun kerroin, etto juu kylla ma supermanin tiedan, silla se on hanen lempielokuvansa. Tanaan Sam kiitti minua kaikesta mita teen ja nauroin taas vedet silmissa niin oppilaiden kuin opettajienkin kanssa esim sille kun olin huono pyorittamaan hulavannetta ja meinasin kaatuilla koko ajan. Eilen tr Stella opetti minulle Lugandaa ja lupasin opiskella kaikki lauseet taksi paivaksi ja sen tein. Kaikki opettajat olivat ihan huuli pyoreina kun taytin lupaukseni. Ihanaa huomata, miten heita kiinnostaa kauheasti mista tulen ja miten otettuja he ovat kun opettelen lugandaa. Olen kuulemma hyva oppilas. Nyt taidan alkaa suunnata kohti kotia, joten heippa ja pitakaa kotimaa pystyssa. Olette rakkaita ja mulla mielessa joka paiva, vaikka alankin olla jo puoliksi ugandalainen..
<3 Riina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti