Tanaan paistaa aurinko!

Tervehdys ystavat!

Tanaan oli tosi hyva paiva.:) Pahoittelen muuten, etta tassa tekstissa ei ole yhtaan a + pilkkuja, koska olen linnottautunut Nansanan internetkahvilaan, eika taalla tunneta sellaisia kirjaimia. Tanaan paasin siis ensimmaista kertaa kaymaan vapaaehtoisprojektissani esittaytymassa ja katsomassa paikkaa.

Herailin aamulla joskus ehka kahdeksan aikoihin, laitoin aamupalaksi avokado ja kananmuna-tomaatti leipia, join metsastamaani hyvinhyvin omituista ugandalaista pikakahvia ja valmistauduin taas uuteen ja viimeiseen  orientaatiopaivaan. Kuten tavallista, en tiennyt yhtaan mita odottaa.

Aamulla Claire piti minulle luennon UPA:sta, jonka jalkeen Ellen vei minut bodabodalla projektiini. En tieda kerroinko, mutta ne on taalla sellasia tyypillisia moottoripyoratakseja, jotka mutkittelee liikenteen seassa (aiti, ala saa sydankohtausta.) Taalla ei koskaan tieda mita odottaa, oli kyseessa sitten matka Kampalaan, avokadonhakureissu vai vapaaehtoisprojekti, jonka kuvaus oli vaihdettu eilen, koska todellisuus ei vastannut sita. Eli toisinsanoen todellisuus ei vastannut sita kuvausta, johon mina olin hakenut.JIPPPII! Ajattelin kun istuin UPAn toimistossa ja kuulin tasta.

Kyseessa on siis paa-asiallisesti ala-aste 4-12 vuotiaille orvoille, HIV-positiivisille, haavoittuvaisille, koyhille ja koulut kesken jattaneille lapsille nimeltaan Trust Future Uganda. Projektin kuvauksessa oli puhuttu koulusta vain osana projektia, mutta ilmeisesti se community work osa on jaanyt vahan vahemmalle nykyisin, mutta hei This is Africa. Eika se haittaa mua ollenkaan. Silloin kun muksut ovat lomalla niin projekti keskittyy enemman tukemaan orpoja ja muita haavoittuvaisia lapsia ja jarjestaa optional aktiviteetteja koululla. Paasen olemaan oikein innovatiivinen! Hieman jannittyneena matkasin siis bodalla kohti koulua, jossa minua oli odottamassa toinen perustajista Apollo. Han kertoi minulle ensin koulun toimintaperiaatteista ja sitten lahdimme kiertamaan koulua. Kun taalla muuten puhuu koulusta niin voi taysin unohtaa koulurakennuksen maaritelman. Taalla luokkahuoneista on osa sellasia hokkeleita ja osa hyvin yksinkertaisia koppeja kivitalossa. Mutta liitutaulut ja hienot julisteet taalla kylla loytyy luokista.

Tassa taisi nyt kuitenkin kayda niin, etta minusta tuli tanaan Teacher Riina. Menimme luokkiin ja oppilaat nousivat ylos ja tervehtivat meita niin kuin taalla aina tehdaan. Sitten Apollo selitti heille, etta meilla on taalla tanaan hyvin erityislaatuinen vieras Riina, joka ei oikeastaan ole vieras vaan on taalla teidan kanssa vuoden. MUN SYDAN SULI kun ne lapset toisti vaan, etta Riina, teacher Riina ja kun niilta kysyttiin, etta "oletteko iloisia kun Riina on taalla?", niin ne lapset huusi ja taputti ja oli yhta hymya.  Ja niin olin minakin! Ai etta. Kylmia vareita vaan menee selkarankaa pitkin kun ajattelen niiden lasten reaktiota. Vaikka olin vasta tullut, he ottivat minut niin iloisina ja ennakkoluulottomina vastaan. Heille olin tottakai muzungo, eli janna valkoinen, mutta nimenomaan ihmisena. He ovat niin nuoria, etteivat osaa nahda, etta valkoinen tarkoittaa rahaa eli hei ma haluun olla sun ystava siksi. Sita taalla tapaa kylla tosi paljon. Eilen muuten kun olin avokado-ostoksilla joku mies olis halunnu vieda mut ajelulle kattomaan kaupunkia, mutta en kai ma nyt niin daiju oo, etta olisin kyytiin mennyt.

Eli mun projektiin tutustuminen meni oikein hyvin, paljon paremmin kun olisin koskaan voinut uskoa! Katotaan mita huomisesta tulee kun paasen seurailemaan oikesti arkea. Tuli niin kiva fiilis kun Apollo sanoi, etta olen "very happy and joyful person" ja sopeudun varmaan tosi nopeasti kouluun ja etta lapset tykkaa varmasti ihan hirveasti. Myos opettajat vaikuttivat mukavilta ja vastaanottavaisilta ja nyt minulla on kaksi personal bodakuskia, jotka vievat minua projektiin ja sielta pois joka paiva. Todellisuus ei ole varmasti niin ruusuista kun ensivaikutelmani, mutta olen varma, etta kylla taa tasta lahtee! 

Kuten eilisesta tekstista huomaa niin hyvin ristiriitaisissa fiiliksissa kuljen Nansanan katuja. Koyhyys nakyy taalla tosi selvasti ja projektini naapurissa "talot" ovat vain sellasia lautakasoja. Muutenkin katukuva on NIIN erilainen taalla, mutta olen selvinnyt toistaiseksi ilman jaatavaa kulttuurishokkia, mika on taysin Cambodian ansiota. Naissa paikoissa kun on aika paljon samaa. Kuvia ei viela oo kun en oo halunnut kantaa kameraa mukana ettei sita pollita. Pikku hiljaa taalla siis totutellaan elamaan taalla, mita guest housessa elavat muut vapaaehtoiset auttavat suuresti. Kaikki ovat hirmu mukavia ja meidan caretaker Cissyn kanssa nauramme vedet silmissa kaikelle mahdolliselle. Cissyn aion tuoda Suomeen viela joskus kaymaan.

Hei aiti ja iska! Ma muuten ajattelin ostaa taalta lapparin ja siihen modeemin niin voin olla yhteydessa ulkomaailmaan paremmin ja haluan virallisesti kirota kaikki Applen tuotteet syvalle maanrakoon. "Netti kannysta padiin" ei oo kylla yhtaan afrikkatyyliinsopivaa eli siis taydellinen katastrofi. Oottelen vaan, etta saan jonkun paikallisen mukaan ettei tuu lapparille muzungo bonusta kauheesti. Kaypa lappari maksaa taalla joku about 150 euroa. Toivon et se on ihan!

Mutta tallaista siis tanaan taalla Nansanassa kanojen ja vuohien eli uusien naapurieni luvatussa maassa. Toivottavasti kaikki siella on hyvin ja lahetelkaa mulle Facebookviesteja niin vastailen niita kun teen ristiretkia tanne.

Pusuja!

Riina